Suomalainen kehitysyhtiö Devco Partners Oy on ostanut Vexve Oy:n osakekannan Jarmo Niemisen omistamalta Partnos Oy:ltä.

DevCo on Vexvelle vahva uusi suomalainen omistaja, jonka toimintaa tukevat useat merkittävät ankkurisijoittajat. Vexven ostoa ovat rahoittaneet mm. Matti Alahuhta, Georg Ehrnrooth, Antti Herlin, Ilkka Paananen, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Rettig Group ja Suomen Teollisuussijoitus.

Jarmo Nieminen, aiempi pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja, jatkaa kaupan jälkeen Vexven hallituksessa, mutta luovuttaa hallituksen puheenjohtajuuden Sari Baldaufille. Vexve käynnistää samalla uuden toimitusjohtajan haun. DevCon perustajapartneri Otto Kukkonen toimii toistaiseksi Yhtiön vt. toimitusjohtajana.

”Vexve on niin arvoiltaan, kulttuuriltaan kuin globaalilta markkina-asemaltaankin poikkeuksellisen vahva suomalainen yritys, ja on hienoa päästä kehittämään sitä eteenpäin yhdessä sitoutuneiden työntekijöiden kanssa. Vexve on juuri sellainen vahvojen megatrendien tukema keskisuuri yritys, jollaista olemme DevCon perustamisesta lähtien etsineet, ja tulemme tekemään kaikkemme kestävällä pohjalla olevan kansainvälisen kasvun aikaansaamiseksi”, sanoo Otto Kukkonen, Vexven vt. toimitusjohtaja ja yksi DevCon kolmesta perustajapartnerista.

”Vexven menestystarinaa on rakennettu suomalaisella työllä, yhdessä asiakkaiden, sitoutuneen ja ammattitaitoisen henkilöstön ja yhteistyökumppanien kanssa. Yhtiön kehittämistä on aina ohjannut vastuullisuus jatkuvuudesta. Nyt on oikea aika ottaa seuraava kasvuharppaus ja siihen tarvitaan vahvempaa selustaa. Luotan vahvasti DevCon kykyyn viedä Vexven liiketoiminta uudelle tasolle. Yhtiö ja sen henkilöstö ansaitsevat loistavan tulevaisuuden”, sanoo Jarmo Nieminen.

”Olen innostunut tästä mahdollisuudesta olla mukana kasvattamassa Vexven kansainvälistä liiketoimintaa ja rakentamassa suurempaa suomalaista kaukolämpöalan laite- ja ratkaisutoimittajaa. Lähtökohdat kiihdytetylle kasvuharppaukselle ovat mitä mainioimmat Jarmo Niemisen upean elämäntyön ja vahvan kasvollisen omistajuuden ansiosta – on hienoa, että Jarmo jatkaa Yhtiön hallituksessa vastaisuudessakin”, sanoo Sari Baldauf, Vexven uusi hallituksen puheenjohtaja ja DevCon teollinen neuvonantaja.
Lisätietoja antaa:                

Vexve Oy:n vt toimitusjohtaja ja DevCo Partnersin osakas Otto Kukkonen

Puhelin: +358 50 346 3487
Sähköposti: otto.kukkonen@devco.fi 


DevCo lyhyesti

DevCo Partners on kolmen perustajapartnerin – Otto Kukkosen, Teemu Alahuhdan ja Lauri Stadighin -perustama kehitysyhtiö, joka tukee pohjoismaisten keskisuurten yritysten kasvua. DevCo tekee yksittäisiä sijoituksia keskisuuriin yrityksiin, joissa on merkittävää kehityspotentiaalia. DevCo tarjoaa yrityksilleen operatiivista asiantuntemusta kehitysohjelmien läpiviemiseksi, huippuosaajia hallitukseen ja pitkäjänteistä pääomaa tulevaisuuden kasvua varten. DevCo on suomalainen osakeyhtiö, jonka hallituksen puheenjohtajana toimii Matti Alahuhta ja jonka toimintaa tukevat vahvat ankkurisijoittajat.

Ota yhteyttä

Ei luettavissa? Vaihda teksti. captcha txt

Start typing and press Enter to search